Belle tuijotti nieleskellen miestä, joka ojensi kohteliaasti hymyillen hänelle kättään. Siitä oli kahdeksan vuotta, kun he olivat tavanneet ensimmäisen ja ainoan kerran: tanssineet sylikkäin, suudelleet, melkein… Matt ei tietenkään tunnistanut häntä, eihän Bellellä ollut nyt mustaa peruukkia, vahvaa meikkiä ja helisevää kolikkohametta, vaan asiallinen jakkupuku ja järkevät silmälasit. Eikä hän halunnutkaan Mattin tunnistavan. Ei todellakaan! Olisi aivan liian noloa, jos mies tietäisi hänen haaveilleen heidän lyhyestä kohtaamisestaan kaikki nämä vuodet!
