Suomalaisen kuoleman historia

”Kyyneleeni kyllin vuotaa, lievityst' ei itku tuota.”

Kuolema on erottamaton osa elämää. Läheisen siirtyminen elävistä kuolleisiin on aina ollut mullistus, joka on täytynyt käsitellä tavalla tai toisella. Erilaisilla riiteillä, ruumiin pesemisellä ja pukemisella, surulauluilla ja kuolinilmoitukseen vuodatetuilla kaipauksen sanoilla on saateltu vainaja matkaan. Nykyään lohtua läheisen menetykseen saatetaan etsiä sosiaalisesta mediasta ja sen muistosivuista.

Suomalaisen kuoleman historia taittaa matkan rautakautisista kalmistoista ja keskiajan katolisista hautajaisrituaaleista maallistuneeseen nykyhetkeen, jossa kuolema on siirtynyt kodeista sairaaloihin ja elämää suuremmasta tapahtumasta lääkärin toteamaksi asiantilaksi. Millaisia ovat olleet kuolemaan liittyneet uskomukset, ja miten suhde kuolemaan on muuttunut vuosisatojen kuluessa?

Teoksessa tarkastellaan kiehtovia yksityiskohtia kuten kuoleman enteitä, suruasuja ja mestattujen vereen sisältyvää elinvoimaa. Se esittelee ikiaikaisia perinteitä, joilla kuoleman mysteeriä lähestyttiin tai torjuttiin, sekä historiamme kipukohtia, kuten nälkävuosia ja sotaa, jolloin kuolema saattoi tuntua tavanomaista epäoikeudenmukaisemmalta.