Sisällissota pyyhkäisee kotipihaan ja murskaa tulevaisuuden.
Sandra ja Janne ovat pystyttäneet torpan Ylä-Väärin kulmalle, ja lapsiakin on siunaantunut. Kesken työteliään elämän se tulee, sota, ja Janne tempaistaan kaartiin. Sandra jää yksin huolehtimaan kaikesta, ja huomaa miten suhtautuminen häneen muuttuu. Ylpeys on nieltävä, jos leivän syrjässä aikoo pysyä. Mutta paljon pahempaa on edessä.
Kalmanhajuinen kevät avautuu toisin Sandran tyttärentyttärelle, joka lähes sata vuotta myöhemmin tutkii vanhoja muistiinpanoja. Hän on oppinut, että vaikeneminen on kultaa eikä kipeistä asioista puhuta. Kaikki mennyt on äkkiä läsnä, järkyttävänä. Miksi ihmismieli pehmenee anteeksiantoon niin hitaasti?