Arkadianmäen aapinen

Populismin politiikkaa

Kalle Isokallion uutuuskirja Arkadianmäen aapinen on poliittista satiiria.

Jokainen puolue ja jokainen kansanedustaja on kauniisti ilmaistuna populisti. Kansanomaisemmin sanottuna he tarjoilevat faktoja reilulla tulkinnalla. Ja voisihan sen rumemminkin sanoa.

Se, miksi Arkadianmäen huutokuoroon valikoituu vain populisteja, johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että heidät valitaan sinne äänestämällä. Eikä ääniä saa, ellei osaa hankkia kansan suosiota.

Arkadianmäen aapisen tarkoituksena on avata keskiluokan silmät ja korvat. Keskiluokan ei kannata äänestää koskaan ketään, joka lupaa joillekin jotain. Ei, koska ne lupaukset katetaan keskiluokan lompakoista viedyillä satasilla.

Kalle Isokallio (s. 1948) on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1996 ja toteuttanut vapauttaan kirjoittamalla yhteiskunnallisen veijariromaanin vuosittain. Ajan, joka kirjoittamiselta jää, hän käyttää lorvailuun, ellei satu musisoimaan johtamansa Åttopojat-orkesterin kanssa. Kirjoissaan Isokallio sijoittuu poliittisesti Orposta vasemmalle ja Marinista oikealle, kulloisenkin kirjan aiheesta riippuen. Teoksissa kyytiä saavat paitsi poliitikot myös muut valtaapitävät. Sankarin rooli on varattu maalaisjärkeä käyttävälle tavalliselle ihmiselle, ellei sitä sitten hetkellisesti lainata venäläiselle oligarkille, oman elämänsä tyhjästä rakentaneelle yrittäjälle tai jollekulle muulle, joka näkee miten asioiden pitäisi olla, ja panee ne kuosiin valtaapitävien harmiksi.