”Kuitenkin olen ’värini’ valinnut jo nöösipoikana ja sellaisena se on pysynyt. Mihin minä tarvitsen sitä? En vihaamiseen, en kunniaan, en historian oppimiseen. Mistä tulee tämä historiallinen riivaus, niin minuun kuin moneen muuhunkin?”
Vuoden 1918 sisällissota jakoi suomalaiset kahteen leiriin. Sodan jäljet ovat näkyneet pitkään yhteiskunnassamme, ja vuoden 1918 tapahtumat on tavattu muistaa pitkälti kahden erilaisen rintaman kautta. Pitkään aikaan suomalaiset eivät mahtuneet samaan kertomukseen.
Risto Lindstedt ja Eero Ojanen kulkevat keskusteluteoksessaan vuoden 1918 maisemissa. He pohtivat tästä päivästä käsin kansallisen muistin luonnetta ja etsivät syitä yhteisen kertomuksen hataruuteen. Miksi vuoden 1918 jakolinjat ovat olleet yhteiskunnassamme niin vahvoja, entä mikä on muistin rintamien ja kansakuntamme tilanne tänään? Onko yhteiselle kertomukselle vihdoin tilaa vai ovatko jakolinjat nyky-yhteiskunnassa voimistuneet?
