"Minä olen silmä joka tekee valon näkyväksi / Minä olen lintujen nopeat varjot lehvistössä, ennen kuin ne ovat poissa / Minä olen syksyn värit ja tuulen sininen pyörre / Minä olen mykkä tyttö joka antaa taululle syvyyden / Minä olen se joka koskettaa ja se jota kosketetaan / Minä olen lämpö ja kylmyys, ystävyys, avoin käsi ja yön lupaukset / minä olen myrsky ja tyven ja vuoden ajat"
Claes Andersson kirjoittaa ystävyydestä, rakkaudesta, lokakuusta, kesästä jolloin hänen pikkusisarensa kuoli, politeiasta, vanhoista miehistä ja miehestä, jonka nimi on Claes.
Teos ilmestyi ruotsiksi nimellä Mörkrets klarhet vuonna 2010 ja samana vuonna myös suomeksi.
Claes Andersson (1937–2019) oli psykiatrian erikoislääkäri, kansanedustaja, kirjailija, jazz-muusikko ja poliitikko.
Hän aloitti runoilijana kokoelmalla Ventil (1962) ja julkaisi sittemmin lukuisia runokokoelmia, tietokirjoja ja romaaneja, joista viimeisimpänä ilmestyi omakohtaisten Otto-romaanien sarja: Oton elämä (2011), Hiljaiseloa Meilahdessa (2016) ja Seuraavaksi Jätkäsaari (2019).
