Tositarinoita
Beskrivelse av boken
Karismaattisen rokkarin kauan odotettu omaelämäkerta.
Foo Fighters -yhtyeen nokkamies Dave Grohl kertoo Tositarinoita-kirjassaan elämästään rentoon ja humoristiseen tyyliinsä.
Nirvanassa ja Foo Fightersissa maailmanmaineeseen noussut Dave Grohl on yksi rakastetuimmista rocktähdistä. Häntä on pidetty yhtenä viime vuosikymmenien vaikutusvaltaisimmista rock-muusikoista. Grohl syntyi Ohiossa ja kasvoi Virginiassa. Hän aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana, ja lukioikäisenä hän siirtyi rumpuihin, joiden soittamisen hän opetteli itse musiikkia kuuntelemalla. Varsinaisen muusikon uransa Grohl aloitti Scream-nimisessä punkyhtyeessä, mutta suuren yleisön tuntemaksi hän tuli liityttyään Nirvanaan juuri ennen sen läpimurtoa vuonna 1991.
Dave Grohlia on usein pyydetty kirjoittamaan elämästään, mutta erilaiset musiikki- ja elokuvaprojektit ovat vieneet hänen huomionsa. Mutta kun koronapandemia iski, Grohl perusti Instagramiin davestruestories-nimisen tilin ja alkoi kirjoittaa lapsuudestaan ja vauhdikkaasta nuoruudestaan Virginiassa, uransa alkuajoista sekä huippuhetkistä. Suosio oli välitön. Tositarinoita perustuu Grohlin Instagramissa julkaisemiin omaelämäkerrallisiin tarinoihin, mutta sisältää myös paljon ennen julkaisematonta materiaalia.