Kirjailija Hannu Mäkelä kertoo omakohtaisessa kirjassaan äitinsä viimeisistä elinkuukausista, äidin ja pojan suhteesta, kaikesta menneestä joka tuntuu saavan uutta merkitystä.
Syyskuussa sairaalasta oli ilmoitettu, että äidillä ei olisi paljon elinaikaa jäljellä, muutama tunti ehkä. Toisin kuitenkin käy, äiti sinnittelee joulukuun loppuun.
Mies on nähnyt kuoleman läheltä jo muutaman kerran. Mutta äiti on äiti, ja ihminen jonka hän on tuntenut kohta viidenkymmenen vuoden ajan.
Sairaalan arki ja lähtöä tekevän ihmisen näyt ja muistot sekoittuvat tässä eleettömässä, kauniissa muisteluksessa.