Ruth Hoganin romaanissa Lauluja variksille eksentristen ja rakastettavien henkilöhahmojen tarina avautuu houkuttelevan viipyilevästi yksityiskohta kerrallaan
Mashalla on surua, johon hän hakee lohtua kuljeksimalla koiransa kanssa vanhalla hautausmaalla. Hän muistaa ulkoa sen kiviin hakatut nimet ja enkelipatsaat. Hän tunnistaa siellä kävijät, kuten pienen homssuisen naisen, joka iltapäivisin ruokkii variksia – ja laulaa. Laulaa niin, että vihdoinkin jokin Mashassa herää eloon.
Alice on totaaliyksinhuoltaja. Ei isovanhempia, setiä, tätejä, kummeja, ei mitään tukiverkostoa. Mattie-pojan murrosikä alkaa oireilla, mutta se on vain pieni poutapilvi verrattuna suurempaan varjoon, joka on lankeamassa pienen perheen ylle.
Ruth Hoganin Lauluja variksille on viisas ja ihastuttavan kuivalla huumorilla kirpeytetty kertomus surusta ja siitä selviämisestä, mutta sen heleimpinä nuotteina soivat ystävyys ja rakkaus.
