Sinun silmiesi kautta
Opis książki
Mitä jos ihmismieleen voisi astua sisään kuin rakennukseen?
Lapsuudenystävät löytävät keinon astua toistensa tietoisuuteen Peter Høegin väkevässä romaanissa.
Ystävänsä Simonin itsemurhayrityksen jälkeen Peter etsii klinikan, joka voisi auttaa Simonia. Klinikka on kehittänyt aivojen skannausmenetelmän, jolla tutkitaan ihmisten välistä syvää yhteyttä. Pian käy ilmi, että Peter ja klinikan johtaja Lisa ovat lapsuudenystäviä. Lisa ei vain muista sitä, sillä hän on menettänyt muistinsa onnettomuudessa. Lisa pyytää Peterin tutkimusapulaisekseen osittain saadakseen kuulla lapsuudestaan. Päiväkodissa heillä on ollut maaginen keino päästä toisen ihmisen tietoisuuteen, ja nyt he jatkavat tutkimuksiaan paljon suuremmassa mittakaavassa. Neurotieteiden avulla voidaan vaikuttaa ihmismieleen ja lopulta koko ihmiskuntaan, mutta mikä on sen hinta? Mitä tapahtuu siellä missä viimeinen kertomus – kertomus meistä itsestämme – päättyy?
Tanskalainen Peter Høeg kirjoittaa ajattomia romaaneja paitsi päivänpolttavista aiheista myös ihmisistä, jotka eivät tunnu löytävän paikkaansa maailmassa. Teoksissaan dystopian ja trillerin elementtejä yhdistelevässä Høegissä on paitsi näkijän myös eksistentiaalisen provokaattorin vikaa. Peter Høeg ei arastele visioida, kritisoida eikä viihdyttää.