Hän tietää, että tulee maailmaan millaisena tahansa, sieltä lähtee rikkinäisenä. Kuusi jännitystä tihkuvaa ja sydäntä särkevää tarinaa, joissa Don Winslow on parhaimmillaan. Tarinoissa kuljetaan pakkomielteisten poliisien elämän ja työn syövereissä, huumemiljonäärien ja timanttivarkaiden perässä sekä palkkionmetsästäjien, ihmissalakuljettajien, yksityisetsivien ja pakolaisten pimeääkin pimeämmässä maailmassa. Tarinat kuvaavat ihmisraunioita lain molemmin puolin ja loputonta taistelua rikollisten maailmassa. Maailmassa, jossa korruptio, kosto, petokset ja menetykset ovat arkipäivää, mutta jossa toisaalta, onneksi, elää vahvana myös oikeudenmukaisuus ja anteeksianto. Don Winslow on kirjoittanut kaksikymmentäyksi suosittua ja palkittua kansainvälistä myyntimenestystä, mukaan lukien New York Timesin vuoden bestseller ja sensaatio The Force sekä myyntilistojen ykkösiksi kivunneet kansainväliset bestsellerit The Cartel, Kuolleiden päivät sekä Raakalaiset. Raakalaisista on tehty elokuva, jonka on ohjannut kolmesti Oscarilla palkittu käsikirjoittaja-ohjaaja Oliver Stone. Winslown teoksista on myös tekeillä televisiosarjasovitus. Entinen yksityisetsivä, terrorisminvastainen kouluttaja ja oikeudenkäyntivalmentaja Don Winslow asuu Kaliforniassa ja Rhode Islandilla.