Kuvittelin, että välillämme oli jotakin erityistä, paljon voimakkaampaa kuin kellään muulla
He olivat onnellisia, Petra kirjailija ja Anders tv-kasvo. Heillä oli koti Tukholmassa ja saaristossa mökki, heillä oli lapsia ja koiria. Kaikki oli niin hyvin kuin olla voi, kunnes yhtäkkiä, varoittamatta, tapahtui se pahin – heidänhän piti olla siltä turvassa.
Olin niin varma meistä kertoo suuresta pettymyksestä ja henkilökohtaisesta maailmanlopusta. Se kertoo hajoavasta perheestä sekä Petrasta, joka lähtee mökkivahdiksi erämaahan. Juuri kun tuntuu siltä, ettei voimia enää ole, karu luonto pakottaa yrittämään vielä. Mutta miksi kaikki varoittavat lähtemästä pohjattoman tunturijärven suuntaan?
”Martina Haagin avioero¬kertomus saa sanattomaksi: osaisipa kuvailla tunteita niin kuin hän.”
Lotta Olsson, Dagens Nyheter
”Tämä on kirvelevin lukemani avioerokuvaus – totaalinen, vääjäämättömän rehellinen kokemus jätetyksi tulemisesta, siitä kun rakkain pettää.”