Eichmann Jerusalemissa

Juutalaisten kuljetuksista keskitysleireille vastanneen Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä vuonna 1963 julkaistu Hannah Arendtin raportti Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil herätti välittömästi valtavan kohun. Arendt tarkastelee teoksessaan ennakkoluulottomasti niin oikeudenkäynnin historiallista taustaa, sen oikeudellista, poliittista ja moraalista oikeutusta kuin juutalaisjohtajien vastuuta natsien tekemän kansanmurhan toteuttamisessa. Samalla hän loi käsitteen pahuuden arkipäiväisyys. 1900-luvun kansanmurhaaja olikin tavallinen ihminen, jonka rikosten taustalla olivat perin inhimilliset ominaisuudet: ajattelemattomuus, sokea sääntöjen seuraaminen ja moraalinen mielikuvituksettomuus. Yritys ymmärtää pahuutta johti siihen, että juutalaista Hannah Arendtia syytettiin natsiksi ja juutalaisvastaiseksi.

Kirja on pureva poliittinen arvostelma sekä yhden natsirikollisen teoista että koko 1900-luvun eurooppalaisesta poliittisesta kulttuurista ja sitä vaivanneesta itsepetoksen sävyttämästä arvostelukyvyn ja poliittisen ajattelun puutteesta.

Nyt suomennettu Eichmann Jerusalemissa raportti pahuuden arkipäiväisyydestä on hätkähdyttävä puheenvuoro myös nykyhetken Euroopassa, missä sadattuhannet ihmiset ovat joutuneet hakemaan turvapaikkaa. Kriisin keskellä ihmisoikeudet ovat jälleen kerran osoittautuneet hauraiksi rakennelmiksi. Teos ravistelee ja järkyttää: pahuus ei ole arjelle vierasta saati menneisyyden totalitarististen yhteiskuntien ominaisuus. Sitä on kaikkialla, missä ihmiset lakkaavat pohtimasta, mitä he ovat tekemässä ja mitä siitä seuraa.

Suomennoksessa on Suomen johtavana Arendt-tutkijana tunnetun dosentti Tuija Parvikon esipuhe.

Hannah Arendt (19061975) oli 1900-luvun tärkeimpiin kuuluva saksalainen filosofi ja politiikan teoreetikko, joka tutki muun muassa valtaa, auktoriteettia ja totalitarismia. Häneltä on aiemmin suomennettu teokset Vita activa ja Totalitarismin synty.

Kirjan ovat suomentaneet FT Antero Holmila ja YTT Jouni Tilli.