Mistä löytäisin uskollisen sydämen
Description of the book
Romantiikan ja jännittävien juonenkäänteiden täyteinen romaani kuumalla twistillä.
Ihmissuhdedraama, jonka parissa viihtyy ja viisastuu, saa nauraa ja itkeä, ja jonka mehevistä henkilöhahmoista tulee lukijan ystäviä.
Pääkaupunkiseudun kiihkeään sykkeeseen sijoittuva romaani johdattaa lukijan kahteen eri maailmaan: toisessa omaishoitaja Saara kurkistelee huolissaan tyhjään kukkaroonsa, toisessa taas kiekkokaukaloiden nyrkkisankari Petteri viettää päihteiden ja biletyksen siivittämää julkkiselämää.
Molempien sisällä on silti sydämenkokoinen tyhjiö. Onko kahden erilaisesta maailmasta tulevan mahdollista antautua rakkauden vietäviksi, varsinkin kun mustasukkaiset ja omistushaluiset eksät työntävät kapuloita rattaisiin minkä ehtivät?
Omat esteensä Saaran ja Petterin tarinalle saavat aikaan myös somessa viuhuvat vihaviestit ja median kohuotsikot. Lopulta on aika tehdä päätöksiä, eivätkä ne ole helppoja.
Eeva Eloranta on tehnyt pitkän uran suomalaisessa teatterimaailmassa. Hän on tullut tutuksi tv:stä ja elokuvista, viimeisimpänä Aida Boschin roolista Netflixin suomalaisessa DanceBrothers -sarjassa. Hänet on kahteen kertaan palkittu sekä elokuva-alan valtionpalkinnolla että Jussi-patsaalla.
Näyttelijäntyönsä ohella Eeva Eloranta on myös käsikirjoittanut tv-sarjaa Samaa sukua, eri maata 1998–2000 ja komediatekstejä teatterinäyttämöille. Mistä löytäisin uskollisen sydämen on Eeva Elorannan esikoisromaani.