Kansanparantajat kilpailivat lääkäreiden kanssa potilaiden suosiosta 1900-luvun alun Suomessa, kun näyttöön perustuvan lääketieteen ja julkisen terveydenhuollon läpimurto ei ollut vielä tapahtunut. Rohdoskauppiaat kauppasivat yrttilääkkeitä, maallikkoterapeutit vannoivat suggestion nimeen ja luonnonparantajat vastustivat rokotuksia. Parantajien toiminta koetteli laillisuuden rajoja ja lääkärien monopoliasemaa, ja laitonta lääkärintointa käsiteltiin lukuisissa oikeudenkäynneissä ympäri Suomen vaihtelevin lopputuloksin.
Ihmelääkärit 1850-1950 kuvaa parantamisen monimuotoista historiaa Suomessa. Teos kertoo samalla suomalaisessa terveysajattelussa ja terveydenhuollossa tapahtuneista mullistuksista ja muutoksista, jotka historiankirjoitus on aiemmin sivuuttanut.