Entropia
Beschrijving van het boek
Mustasta Tiistaista on kulunut seitsemän vuotta ja Suomi on rutiköyhä ja saastunut. Energiapula ja pilaantunut pohjavesi pakottavat ihmiset Pääkaupunkiin, jossa vielä riittää sähköä ja Cosmos-kypäriä. Alueidenhallintavirasto pitää maata tiukassa otteessaan Blood Brothers -jengin avustuksella. Sensurointi ja mustat listat ovat arkipäivää. Kansalaisia valvotaan siruilla.
Jon on reilu kolmekymppinen tyhjennettävällä seiskavyöhykkeellä sinnittelevä farmari, kirjojen ja vuohien ympäröimä erakko, jolla on salainen projekti. Kaupungin sykkeessä elänyt Marina, nelikymppinen näppinsä polttanut pintaliitäjä, kulkeutuu Jonin ovelle eräänä joulukuisena perjantai-iltana. Syrjäseutujen ahdingosta tietämätön nainen järkyttyy nähdessään maaseudun realiteetit. Mies puolestaan raivostuu naisen mielipiteistä. Mutta yhteinen sävel on pakko löytää, sillä kummallekin on eduksi, että Alueidenhallintavirasto pysyy loitolla. Kahden maailman yhteentörmäyksessä ei vältytä pintanaarmuilta tai kotikirurgialta.
Entropia on tarina kahdesta ihmisestä, jotka kurkottavat maaseudun ja kaupungin välisen kuilun yli toisiaan kohti. Se on dystooppinen trilleri poliittisella, ekologisella ja humoristisella twistillä.
Beoordelingen & recensies
4,1
★★★★☆272 beoordelingen
Interessant · Zinderend · Goed geschreven
4,1
★★★★☆270 beoordelingen
Perfecte match · Geloofwaardig · Past niet
- Muutamia epäjohdonmukaisuuksia tarinassa, vaikka sinällään viihdyttävä ja odotan jatkoa.
Heidi
Lukijalla hyvä ääni, mutta erikoiset tauotukset luennassa ärsytti.Boek★3
Onvoorspelbaar · Wisselend tempo · Interessant
Voorlezer★2
Past niet
- Huoh. Tää oli hämmentävän huono. Ihme sekoilua ja epämääräistä ja epäloogista hömpötystä. Lukijan epärytminen nykivä tyyli turmeli loputkin tästä höpinästä.
Eero
Boek★2
Rommelig · Onvergetelijk
Voorlezer★1
Past niet
- # Hyvä kirja, hyvä lukija ! Jatkoa innolla odotellen. Juoni pitää mielenkiinnon yllä hienosti loppuun asti.... Jännitystä, huumoria ja kiperiä tilanteita.
Seppo
😎 👍 Vahva kuuntelusuositus !Boek★4
Voorlezer★4
- Tarina ei ole kovinkaan kummoinen, mutta jos jatkoa seuraa niin onhan tässä asetelmassa aineksia moneen.
Auvo
Lukijalla ärsyttävä tapa pitää pieniä taidepausseja hassuissa kohdissa, mutta muuten ihan jees.Boek★3
Voorlezer★3
Recensies worden alleen geschreven door mensen die een actief abonnement hebben en het boek hebben beoordeeld. Er wordt geen aanvullende verificatie uitgevoerd.
Het boek Entropia en meer dan 1 miljoen andere boeken
vanaf € 8,99/maand
Verrijk je leven met verhalen