Jokainen sukupolvi kasvattaa lapsensa tavallaan. Elämme aikaa, jolloin kasvatus on jälleen uudenlainen kysymys.Yksilöllisyyden paineet ja mahdollisuudet, aineellinen yltäkylläisyys tai sen puute, mutta myös työelämänuudet muodot pakottavat vanhempia tekemään valintoja, joiden edessä mielen valtaa helposti neuvottomuus. Hyvään kasvatukseen pitäisi pyrkiä, mutta mitä ihmettä sellainen on? Tylsää ei saisi olla, luovuutta pitäisi ruokkia,lapsen oman paikan löytämistä pitäisi helpottaa. Mihin kaikkeen kasvattajan pitäisi venyä, milloin saisi olla tyytyväinen itseensä ja mitä nykykoulustakin pitäisi ajatella?