Metsän peitto
Beschrijving van het boek
Maaginen esikoisromaani luontosuhteesta ja mielen järkkymisestä.
Ingrid ottaa äitinsä kuoleman jälkeen vastaan paikan Suopursu-nimisestä tutkimusryhmästä, jonka tehtävänä on kartoittaa olosuhteita Valtion muurien ulkopuolella. Lepyttelystä huolimatta metsä on yhä vihainen ja vaarallinen. Eripura alkaa itää ryhmäläisten mielissä.
Uhkaavaksi muuttunut luonto on ajanut ihmiset pieniin kaupunkiyhteisöihin vuosikymmeniä sitten. Yksi kaupungeista on Turku, jonka tilalle on perustettu tiukasti vartioitu Valtio. Sekasorron keskellä Edla joutuu eroon läheisistään.
Metsän peitto on kiehtova ja kielellisesti vangitseva romaani metsästä, joka kärkkyy ihmisiä, ja kahdesta nuoresta naisesta, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa.
Beoordelingen & recensies
3,9
★★★☆☆491 beoordelingen
4,3
★★★★☆399 beoordelingen
Rankka kirja jossa vellotaan kurjuudessa suurin osa tarinasta. Toivon ja kauneuden hetket jäävät lyhyiksi. Ympäristön kuvailu tuntui itselle toisinaan puutteelliselta. Hyvää oli se, että juoni ja jännitys kuitenkin pitää otteessaan, minkä vuoksi päätin kuunnella kirjan loppuun.
Elie
★Boek3
★Voorlezer4
Hienoja kielikuvia ja sujuvaa kerrontaa. Kirja yhdistää hienosti tulevaisuutta ja kansanperinnettä fiktiivisessä maailmassa joka pitää otteessaan loppuun saakka. Toivottavasti jatkoa tulossa!
Maarit
★Boek5
★Voorlezer5
Kaunista kielenkäyttöä. Luulin etten pidä dystooppisista tarinoista, mutta tästäpä tykkäsin. Alkuosa kirjasta todella hyvä, lopussa hiukan meni tylsemmäksi. Toivottavasti kirjailijalta tulee muitakin teoksia.
Johanna
★Boek4
Juonivetoinen tarina, kahden päähenkilön elämän yhteen kietoutumisen mysteeri vie lukijaa eteenpäin. Kuitenkin iso osa tarinan elementeistä jää yksiulotteisiksi: Valtion perimmäisenä tarkoituksena vaikuttaa olevan julmuus, useimpien hahmojen vaikuttimina joko ilkeys tai virkaintoisuus. Ei tuntunut, että hahmot ovat kirjan maailman kasvatteja, vaan katsovat omaa maailmaansa meidän maailmamme etiikasta käsin. Sisäinen logiikka puuttuu tai jää vajaaksi. Romanssielementtien - varsinkin seksin - kuvaus oli tylsää. Miksi romanttisten kohtaamisten pitää aina olla joko maailman ihaninta ja idyllisintä tai väkivallan jatkumolla kummittelevaa?
Otava
★Boek3
★Voorlezer5
Recensies worden alleen geschreven door mensen die een actief abonnement hebben en het boek hebben beoordeeld. Er wordt geen aanvullende verificatie uitgevoerd.
Het boek Metsän peitto en meer dan 1 miljoen andere boeken
vanaf € 59/maand
Verrijk je leven met verhalen