Häpeän hoito
Buchbeschreibung
Häpeä on itseen kohdistettu tunne, joka syntyy vertailusta muihin ihmisiin, tai kun yksilö ei koe tulevansa nähdyksi sellaisena kuin haluaisi. Häpeää tunteva kokee alemmuutta, arvottomuutta, riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta suhteessa muihin. Jos ympäristö on suhtautunut tuomitsevasti ja hylkäävästi meitä kohtaan, alamme uskoa olevamme ihmisinä vääränlaisia ja arvottomia.
Häpeä altistaa mielenterveysongelmille, vihan hallinnan pulmille ja erilaisille riippuvuuksille. Lisäksi häpeä vaikeuttaa hakeutumista avun piiriin. Häpeä muuttaa ihmisen kokemia oireita ja kykyä käsitellä omaa psykologista kipuaan. Häpeä tuottaa vaikeuksia ihmissuhteissa sen tarttuessa helposti ihmisestä toiseen ja se tuottaa ongelmia myös terapia- ja hoitosuhteessa.
Häpeää voidaan hoitaa opettelemalla myötätuntoisempaa suhtautumista. Syömishäiriöistä kärsivät saavat apua ongelmiinsa harjoittelemalla myötätuntoa omaa kehoa kohtaan. Jos häpeä liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, voimme vähentää häpeää harjoittelemalla sosiaalisia taitoja.
Häpeän hoito -kirjan avulla lukija tunnistaa tyypilliset häpeän aiheuttamat pakonomaiset toimintamallit. Esimerkiksi liiallinen työnteko, suorittaminen, hallinnan ja täydellisyyden tavoittelu voivat olla keinoja piilottaa omaa riittämättömyyden tunnetta, joka on yksi häpeän muodoista.
Kirja sisältää harjoituksia, joiden avulla voi irtautua häpeän ylläpitämistä ansoista. Kirja on hyödyllinen psykoterapeuteille, psykologeille ja muille mielenterveyden ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka työssään kohtaavat häpeän aiheuttamia ongelmia.
Bewertungen & Rezensionen
4.3
★★★★☆1196 Bewertungen
4.4
★★★★☆836 Bewertungen
Erittäin hyvä käsikirja terapeutille, sekä asiakastyöhön että itsen tutkiskeluun! Kirjan kuunneltuani tilasin paperikirjan, loistavia harjoituksia suoraan työkaluiksi terapiaan👍
Pia
★Buch5
★Sprecher*in5
SIlmiä avaava teos!
Kirjan avulla ymmärrän paremmin sekä muita että iseäni ja suhtaudun paljon rauhallisemmin sosiaalisissa tilanteissa itseni mielestä muiden epäloogisiin tapoihin käyttäytyä.
★Buch5
Kirja oli täynnä hyviä esimerkkejä häpeän tunteista ja niiden hoitotavoista. Soveltuu ehkä paremmin psykoterapiatyön tueksi kuin tavallisen häpeätunteen kanssa taikinoivalle, juurikin ammattisanaston ja joidenkin aihe-alueiden osalta. Toki, jos tunnet itsesi hyvin ja olet muutoinkin terapioista ja psykologisista kirjoituksista kiinnostunut, pystyt kirjasta bongailemaan omia kipupisteitäsi ja saamaan niihin tukea ja parantaviakin näkökulmia.
Outi
★Buch4
★Sprecher*in4
Silmiä avaava opus
Mielenkiintoinen matka kohti häpeän tunnistamista ja sen monimuotoisuutta. Kannatti kuunnella 😁 Kirja sisältää hyvin konkreettisia harjoituksia, joihin on hyvä paneutua.
★Buch4
★Sprecher*in4
Rezensionen können nur von Kund*innen mit aktivem Abo geschrieben werden, die das Buch bewertet haben.
Das Buch Häpeän hoito und über 1 Million andere Hörbücher und E-Books
ab CHF 9.99/Monat
Füll dein Leben mit Geschichten