Yöperhonen
Buchbeschreibung
Universaali tarina sisusta, selviytymisestä ja oman kulttuurin merkityksestä
Lappi, 1930-luku. Raskaana oleva valkokenraalin tytär Irga hiihtää takaa-ajajiaan pakoon Neuvostoliittoon. Rajan takana odottaa akiteeraaja Suenhammas ja uusi elämä.
Venäjä, 2015. Ruumishuoneella makaa kansatieteilijä Henrik, jonka suomalainen tytär Verna on saapunut etsimään isäänsä, liian myöhään. Verna joutuu selvittämään menneisyyttään ympäristössä jossa ihmiset on peloteltu hiljaisiksi ja jokaisella on syynsä valehdella. Suomensukuinen marilaisyhteisö jumaltaruineen ja uhrilehtoineen kamppailee kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi. Romaanissa henkilöiden kohtalot risteävät ja aikakaudet leikkaavat toisensa herkullisella tavalla; muodostuu suuri kertomus ystävyydestä, sisusta, oman heimon puolustamisesta.
Yöperhonen on Katja Ketun viides kaunokirjallinen teos. Vuonna 2011 ilmestynyt Kätilö voitti Runeberg-palkinnon ja on käännetty 20 kielelle. Romaanin perustuva elokuva tulee ensi-iltaan syyskuussa 2015.
Sprache:
Finnisch
Bewertungen & Rezensionen
4
★★★★☆449 Bewertungen
4.6
★★★★☆160 Bewertungen
Erikoinen mutta hyvin mielenkiintoinen kirja, historiallinen näkökulma kiehtoi minua. Kieli rikasta myös siinä historian hämäristä nousevaa kieltä. Ei olisi malttanut lainkaan lopetta. Krista Kosonen lukijana kilpailee Erja Manton kanssa, nautittavaa kuultavaa.
maria
★Buch5
★Sprecher*in5
Krista K. On kyllä todellinen näyttelijä jonka vahvuus tulee etenkin taas tämän kirjan myötä esiin eri roolien luonteenomaista kertojan omaa ääntään käyttäen kuuntelija aivan unohtaa että lukija on yksi ja sama. Kuitenkin Kosonen onnistuu Helsingistä kotoisin olevana maailmanluokan näyttelijänä taivuttamaan lähes 100-vuotta historiaa ja sukupolvien eron että yhtäläisyydet. Nivomaan ne niin miellyttäväksi kuunnella, että pelkästään jo sen takia on kuin näkisi elokuvan. Mielenkiintoa lisää hahmojen kielten kautta tarinan kasvavan sykkeen voi lähes tuntea, ja kun kuuntelija janoaa kuulla lisää. Henkilöhahmot saavat oman näköisen elämän; ikäänkuin sielun, Krista Kososen myötä. Kirjan jonka ymmärtää olevan lukemisenakin kokemus, pääsee lähellä täydellisyyttä, joka nostaa riman suomalaisille kirjailijoille jotka vakuuttavat aitoina tapahtumina, sata vuotta suomen historiaa. Annan suositukset että jokaisen nuoren ja vanhan ihmisen kuunnella tai lukea tämä väkevä kirja.
Annina
★Buch5
★Sprecher*in5
Tarina pitää jännityksessä, ja tärkeimmät henkilöhahmot ovat moniulotteisia, heidän toimensa herättävät ristiriitaisia tunteita. Päähenkilöiden himon ja rakkauden kuvaukset olivat kuitenkin hieman tylsiä - aina intohimoista ja elämää suurempaa. Kieli on raisua, paikoin rivoa, mutta se sopii tarinaan. Hieman vaikeaa joskus pysyä perässä, kenestä tai mistä puhutaan, jos kuuntelee vähänkään puolella korvalla. Lukija oli loistava.
Otava
★Buch4
★Sprecher*in5
Mielenkiintoinen ajan kuvaus ja naisten vankileiriltä Venäjällä. Kieli oli niin rikasta ja uutta minulle. Ei haitannut, vaikka en aina pysynyt mukana kuka olikaan kuka. Tarina oli monimutkainen. Lukija oli hyvä ja hänen matalahko äänensä sopi juuri tähän kirjaan. Kiitos.
Sinikka
★Buch4
★Sprecher*in4
Rezensionen können nur von Kund*innen mit aktivem Abo geschrieben werden, die das Buch bewertet haben.
Das Buch Yöperhonen und über 1 Million andere Hörbücher und E-Books
ab CHF 199/Monat
Füll dein Leben mit Geschichten