Hyvää iltaa
Buchbeschreibung
"Heidän ajatuksensa asuivat samassa maisemassa."
Tarkkanäköinen esikoisromaani 90-luvusta, ystävyydestä ja olosuhteista, joiden kasvattamia välimatkoja on vaikea kuroa umpeen.
Kun lama kuritti Suomea, maassa kasvoi sukupolvi, jonka osaksi tuli olla mahdollisimman vähän tiellä. Mikään ei tuntunut olevan heitä varten.
Luokissa istuttiin tyttö-poikapareina, opettajat pakkolomautettiin ja pyyhekumit puolitettiin. Uutisissa Arvi Lind toivotti hyvää iltaa, eikä koskaan voinut olla varma, mitä toivotuksen jälkeen seurasi.
Epävarmuuksista huolimatta maailma oli jossakin. Maijalle ystävineen se alkoi avautua ensin seutulipun päässä, sitten huomisessa.
Aikuisena Maija työskentelee sijaisena synnytyssairaalassa eikä pysty osallistumaan luokkakokouksiin. Asetelmat ovat muuttuneet ja nyt Maija pitää huolta 90-vuotiaasta Ailista. Menneet vuodet piirtävät ikävän valonsäikeinä kattoon ja saavat kysymään: olisivatko asiat voineet mennä toisin?
Hyvää iltaa on tarina yksilöistä ja syntymistä suhdanteiden välissä, menetyksistä sekä lohdusta ja toivosta ja siitä, kun ne ovat miltei kadota.
Milla von Plato (s. 1982, Espoo) on koulutukseltaan kulttuurituottaja. Hän on opiskellut kotimaista kirjallisuutta Tampereen yliopistossa ja työskentelee kirja-alalla. Hyvää iltaa on hänen esikoisromaaninsa.
Bewertungen & Rezensionen
Lama-ajan nuorelle tunnistettavaa ajankuvaa ja hienoa ystävyyden kuvausta. Lempeä, ihana, läheinen kertojanääni. Itselleni kolahti eniten päähenkilön aikuinen ystävä Aili. Näillä pyyteettömästi naapuruston lasten perään katsovilla aikuisilla on valtava merkitys. ❤️
Mirkka
★Buch5
★Sprecher*in5
Tykkäsin tosi paljon. Hieno kertomus paristakin erilaisesta ystävyyssuhteesta ja luopumisesta. Siitä, kun ystävä joskus katoaa omaan maailmaansa. Lama-ajan nuoruuden kuvaus on kiinnostava ja samastuttava.
Johanna
★Buch5
★Sprecher*in5
Oivaltava, nautinnollista kieltä. Päähenkilöt vahvasti omaäänisiä ja samaistuttavia. Herätti paljon muistoja omilta nuoruusvuosilta 90-luvulla. Lukukokemuksena Joyride ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Laura
★Buch5
★Sprecher*in5
Kaunis tarina, hyvin kirjoiyettu
Karoliina
★Buch5
Rezensionen können nur von Kund*innen mit aktivem Abo geschrieben werden, die das Buch bewertet haben.
Das Buch Hyvää iltaa und über 1 Million andere Hörbücher und E-Books
ab 9,99 €/Monat
Füll dein Leben mit Geschichten