
Näkymättömät
Barrøy 1
Buchbeschreibung
Ingrid kasvaa saarella. Meri on hänen seikkailunsa.
Kalat, myrskyt, köyhyys. Hän omistaa vuodenajat, linnut ja horisontin. Ingridin on opittava kaikki, mihin muut eivät kykene. Jonain päivänä hänen on opittava vielä enemmän.
Norjan luoteisrannikolla on pieni saari, jolla asuu Barrøyn perhe. 1900-luvun alussa elämä on selviytymistä, mutta saari on myös maanpäällinen paratiisi. Barrøyt hyödyntävät luonnonantimia,
kasvattavat karjaa, kalastavat merellä ja keräävät
kaiken mitä aallot huuhtovat rantaan. Talvisin isä liittyy kalastajajoukkoon, joka lähtee Lofooteille työskentelemään luonnonvaraisissa vesissä. Muu perhe jää saarelle kestämään talven. Elämää helpottaakseen isä päättää käyttää kalastuspalkkansa laiturin rakentamiseen, jotta he saisivat kunnon yhteyden lähisaariin. Laituri sysää käyntiin tapahtumaketjun, joka mullistaa Barrøyn perheen arjen lopullisesti.
Näkymättömät on kielellisesti ja tarinankerronnallisesti
vaikuttava teos, joka on saanut inspiraationsa todellisista ihmisistä. Se aloittaa perhesaagan ja Ingridin vivahteikkaan kasvutarinan, jossa valtameri ja vuodenaikojen vaihtelut muodostavat oman ainutlaatuisen juonensa Ingridin ilojen ja surujen lomassa.
Barrøy-sarjasta tuli välittömästi kriitikoiden ylistämä myyntimenestys. Se on käännetty 28 kielelle ja sitä on myyty lähes 500 000 kappaletta pelkästään Norjassa. Yhteensä Jacobsenin kirjoja on käännetty 36 kielelle.
Bewertungen & Rezensionen
3,9
★★★☆☆572 Bewertungen
4,4
★★★★☆503 Bewertungen
Lukijan vuoksi meinasi jäädä kesken tämä hieno kirja. Satojen kuunneltujen kirjojen perusteella ei juurikaan näin kummallisen "hienostellusti" artikuloitua lukutapaa ole tullut vastaan. Häiritsevä tunne jatkui loppuun saakka. Voin kuvitella, miten hienosti esim Krista Kososen eleetön lukutapa olisi sopinut karuista olosuhteista kertovaan kirjaan.
Tarja
★Buch5
★Sprecher*in1
Huippu ! Niin tiivistä ja turhasta karsittua lausetta. Ilahduttaa, itkettää, ylevöittää ja kertoo oleellisen elämästä. Eikä parempaa lukijaa tähän tekstiin voisi olla.
Pirjo
★Buch5
★Sprecher*in5
Erilainen kuin yksikään aiemmin kuuntelemani. Kesti kotvan ennenkuin pääsin kunnolla sen erityiseen tunnelmaan: seesteiseen, meren läheiseen, ihmisten ryhdikkääseen alistumiseen luonnon armoilla - ja ihmisten itsensä mielenmaisemiin. Seuraavaa osaa odotan mielenkiinnolla - säilyykö sama lumoavan kerronnan rytmi 🤍
Raijis
★Buch5
★Sprecher*in4
Hieno! Tulee mieleen Ulla-Lena Lundbergin teokset, samaa sitkeän kansan rakentumisen ja luonnon kanssa rinnan elävien, mutta aina eteen päin pyrkivien ihmiskohtaloiden kuvausta.
Eeva
★Buch5
★Sprecher*in5
Rezensionen werden von Kund*innen mit aktivem Abo geschrieben, die das Buch bewertet haben. Es wird keine zusätzliche Überprüfung durchgeführt.