Raipe
Koikkarin kaukalosta leijonaikoniksi
Buchbeschreibung
Legendaarinen kiekkoleijona kertoo ainutlaatuisesta urastaan ja elämästään kaukaloiden ulkopuolella.
Kun Raipe hyppäsi kaukaloon, peli muuttui. Siitä tuli Raipen peli, jossa hän määräsi rytmin. Jo juniorina hän sai jopa kanadalaisyleisön taputtamaan seisaallaan aina, kun koski kiekkoon, ja takoi nuorten MM-kisoissa enemmän pisteitä kuin Wayne Gretzky.
Kirja kuvaa, miten Raimo Helminen nousi ainutlaatuisen kiekkouransa aikana pelaajien kunnioittamaksi ja fanien rakastamaksi lajilegendaksi. Hän oli avainroolissa, kun Leijonat voittivat ensimmäiset arvokisamitalinsa ja maailmanmestaruutensa.
Helminen on pelannut enemmän maaotteluja kuin kukaan toinen miesjääkiekkoilija. Raipe pelasi 44-vuotiaaksi, mutta ura oli loppua jo paljon aiemmin dramaattisessa autokolarissa Teemu Selänteen kanssa.
Kirjassa vuorollaan ovat äänessä Raipen lisäksi perheenjäsenet, pelikaverit, valmentajat ja ystävät. Raipe avaa myös elämänsä vähemmän tunnettuja puolia, kuten hevos- ja viiniharrastuksiaan.
Nyt Raipen rooli on vaihtunut pelaajasta valmentajaksi ja Tampereen Koikkarin pihajää huippumoderniin areenaan.
Kangasalla asuva Tapani Salo on kymmenissä arvokisoissa karaistunut pitkän linjan urheilutoimittaja ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut jääkiekosta kuudella vuosikymmenellä. Salo on seurannut Raipen uraa B-junioreista lähtien.
Bewertungen & Rezensionen
4,1
★★★★☆1173 Bewertungen
4,2
★★★★☆1080 Bewertungen
Hyvä kirja ja hieno mies. Lukijakin ihan ok. Kiitos Raipe Turun vuodesta! Ei sua olisi pitänyt vaihtaa. Tätä mieltä olivat kaikki Turkulaiset, paitsi tepsin johto.
Jani
★Buch5
★Sprecher*in5
Mielettömän hieno kirja! Saman ikäpolven ihmisenä ja intohimoisena jääkiekkoihmisenä oli älyttömän hieno kuuntelukokemus. Raipe ja Ilves ovat olleet minulle hieman etäisiä ja ”kasvottomia”, mutta teos herätti Raipen eloon ja Ilveskin tuli tutuksi. Oli hieno kuulla, miten hyvä persoona Raipe on, sen lisäksi, että hän on monipuolinen jääkiekkoilija. Kaikessa kuultaa nöyryys ja vaatimattomuus, mikä vain kaunistaa hienoa miestä. Itseään täynnä olevia kun tuntuu kasvavan melkein joka oksalla. Itse toivoin, että kirja vaan loppuisi, niin mielenkiintoista sitä oli kuunnella. Upea teos!
Hannu
★Buch5
Liikaa statistiikkaa, mutta toisaalta Raipen elämästä ei taida muuten riittää kerrottavaa kirjaksi asti. Sellaiselle, joka ei ole kiekkoa seurannut, saattaa käydä melko pitkäveteiseksi.
Saija
★Buch3
★Sprecher*in3
Ihan ok tasoa. Vähän meinas olla pitkäveteinen, mutta tuli kuunneltua loppuun. Lukijan olisi pitänyt ottaa heti alkuun tavaksi lukea 150 kertaa kirjassa luetellut tehopisteet yksinkertaisesti 9+10=19
Paavo
★Buch3
★Sprecher*in4
Rezensionen werden von Kund*innen mit aktivem Abo geschrieben, die das Buch bewertet haben. Es wird keine zusätzliche Überprüfung durchgeführt.
Das Buch Raipe und über 1 Million andere Hörbücher und E-Books
ab 59 €/Monat
Füll dein Leben mit Geschichten