Valtapeli

Kirja on loistavasti kirjoitettu. Kuvaukset vievät lukijan niin intensiivisesti tapahtumiin, että kirja pitää ahmia ilman taukoja. Arvostan myös ammattitaitoa, jolla on kerrottu tämän päivän ilmiöistä rikollisuudessa.

Teos kuuluu klisekategoriaan: ”Tätä et laske käsistäsi, kun olet aloittanut.” Raatikainen avaa kirjassa vastaansanomattomasti ja tarkasti järjestäytyneen rikollisuuden mädännäiset piirteet. Eikä siinä muuta olekaan kuin mädännäisyyttä. Ei veljeyttä, ei kunniaa, ei koodeja. Vain petosta, ketkuilua ja silmitöntä väkivaltaa. Mielenkiintoista on myös lukea, kuinka rikolliset harrastavat petostehtailua nykyisin. Olettaisin kirjassa kerrotuilla tapauksilla olevan esikuvansa tosielämässä. Raatikainen on 2020-luvun Matti Yrjänä Joensuu. Niin tarkkanäköistä ja perusteellista hänen ihmiskuvauksensa on.

Juonenkäänteitä ja petosjuonia oli sen verran paljon, etten ihan kaikessa pysynyt kärryillä, kun kuunnellessa samalla puuhastelin kaikenlaista. Ehkä keskittyneempi kuuntelu/lukeminen ois ollut paikallaan ja kirjasta olisi nauttinut enemmän. Joka tapauksessa jälleen hyvin kulkeva tarina ja mielenkiintoisia hahmoja. Uskottavakin, vaikka monenlaisia käänteitä riitti, kun mikään ei mennyt överiksi. Ei ihan yhtä mukaansatempaava kuin Syndikaatti mutta nostaa Raatikaisen kyllä suosikkidekkaristeihini!

Raatikaisella on mukaansatempaava ja elämänmakuinen tapa kirjoittaa. Tämäkin osa tuli kuunneltua parissa päivässä. Ei yllä ehkä ihan edellisen kirjan tasolle, mutta kelpo kuuntelukokemus silti. Lukija on juuri oikea tähän kirjaan.