Korean syndrooma
Tietoa kirjasta
Fanni Koliseva vietti nuoruutensa korealaisen pop-kulttuurin parissa. Lähtiessään opiskelemaan Souliin hän osasi koreaksi muutaman teatraalisen lausahduksen. Kun maa tuli tutuksi, populaarikulttuurin haavekuvat karisivat – paitsi ne, jotka osoittautuivat tosiksi. Esikoisteoksessaan Korean syndrooma hän avaa eteläkorealaisen yhteiskunnan osa-alueita rakkaudesta mielenterveysongelmiin.
YleX:llä työskentelevä kirjailija raportoi Etelä-Koreasta toimittajana vuosina 2017–2018.
Arviot ja arvostelut
3,8
★★★☆☆218 arviota
3,9
★★★☆☆176 arviota
Syvällistä analyysiä Etelä-Korean yhteiskunnasta, kulttuurista. Teos elävöityy vahvasti omakohtaisilla kokemuksillä. Kiinnostavasti kerrottu. Koukuttava.
Anneli
★Kirja5
★Lukija5
Kiinnostava yhden ihmisen opiskelijan ja toimittajan näkökulmasta tehty raportti maasta, johon moni on tutustunut elokuvateollisuuden kautta vähän niinkuin napinreiästä. Kulttuurista ja jäykistä perinteistä saa aavistuksen. Kuva Pohjois-Koreasta ja sen roolista jää hämäräksi. Korealaisten asennetta Yhdysvaltoihin nähden hahmotellaan varovasti myös.
Terttu
★Kirja4
★Lukija4
0lisin toivonut omiin koettuihin asioihin ja tilanteisiin hieman syvempää jatkoselitystä. Monet jutut jäivät toteamuksen tasalle, jolloin kuulija/lukija jäi miettimään, että kirjailija jätti syystä tai toisesta tahallaan pois asioita, jotka olisivat voineet viedä kerrontaa jopa seuraavalle tasolle, siis kiinnostavammaksi. Varsinkin ihmissuhteet jäivät minulle aika etäisiksi. Muuten sujuvaa kerrontaa ja asiatietoa, myös korealaissarjojen ystävät tunsivat olonsa kotoisaksi useiden tuttujen sarjojen nimien ja analyysien parissa. Kirja toi mukavasti esille Korean arkitodellisuutta, eikä yhdessä kirjassa voi kuin raapaista monipuolisen kulttuurin eri puolia. Kannattaa lukea tai kuunnella. Kirjailijalla on hyvä lukuääni ja -tyyli.
Hannu Juhani
★Kirja3
★Lukija4
Yhdistää hienosti henkilökohtaisen kokemuksen laajempaan yhteiskunnan kuvaukseen.
Timo-Pekka
★Kirja5
★Lukija5
Arvosteluja kirjoittavat vain henkilöt, joilla on aktiivinen tilaus ja jotka ovat arvioineet kirjan. Muita lisävarmennuksia ei tehdä.
Korean syndrooma ja yli miljoona muuta kirjaa
alkaen 59 €/kk
Täytä elämäsi tarinoilla