Lahtarit
Tietoa kirjasta
Vavahduttava romaani sisällissodan kauhuista ja mielettömyydestä.
Punainen puoli on historiansa perannut ja haavansa nuollut. Valkoinen puoli ei. Tiedämme jokseenkin jokaisen ammutun punikin nimen, mutta emme tiedä ampujia. Heistä ei ole nimiluetteloita pidetty, eivätkä he ole tekojansa muistelleet.
Lahtarit kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä, joka kulki Vaasasta Viipuriin. Eri rekistereitä taidokkaasti hyödyntävä teos on tarkka ja todelta tuntuva kuvaus sisällissodan kaoottisuudesta ja raakuudesta. Mosaiikkimaisesti rakennetussa historiallisessa romaanissa ääneen pääsevät nuorten suojeluskuntalaisten lisäksi niin jääkäri, rintamalääkäri, muonittaja, arkuttaja, englantilainen kääntäjä kuin suomenhevonenkin. Kaikkien elämän sota muuttaa lopullisesti.
”Punikki vilahti väipährökseltä puiden välis. Tähtäsin ja ammuin sitä niinku mettänelävää. Se keikahti ison kiven taakse, enkä tiennyt, tapoinko minä sen. En ollut ennen ihmistä ampunut ja ilikiältä se tuntui. Parempi olisi ollut, jos en osunut."
Arviot ja arvostelut
4,3
★★★★☆645 arviota
4,3
★★★★☆472 arviota
Hyvin valaisevaa eri kanteilta nähtynä. Murrekohdissa en pystynyt juonta seuraamaan,kun nautiskelin eri sanoista, joista monet kuulemattomissa jo vuosikymmenet, vaikka täälläpäin asunkin.
Sanna
★Kirja5
★Lukija4
Ei tätä voinut itkemättä kuunnella. 😭 Lukija sopii tähän todella hyvin ja Etelä-Pohjanmaan murre tuli luonnollisesti, vaikka ei kai se ole ihmekään, jos on Lapualla syntynyt. Lukija sai henkilöt elämään. Kirja on niin raaka kuvaus sodasta, että harvoin olen näin raakaa tekstiä kuullut. Tämä on niin tärkeä kirja, että kaikkien pitäisi lukea tämä. Tällaista ei saa tapahtua Suomessa enää koskaan.
Outi
★Kirja5
★Lukija5
Raju, tärkeä, toden suruista ja historian säälimättömästä kuolasta kauniisti ja julmasti koottu, kuviteltu, sanoitettu. Huikea määrä taustatyötä. Lukija erinomainen.
Maija
★Kirja5
★Lukija5
Kirja, jonka jokaisen suomalaisen tulisi lukea (kuin myös Veriruusut). Avaa Suomen historian vähemmän tunnettuja ja kipeitä asioita mielenkiintoisesta näkökulmasta. Pohjanmaan murre aluksi ärsytti mutta siihen tottui ja kuuntelukokemus oli aivan mainio.
Eeva
★Kirja5
★Lukija5
Arvosteluja kirjoittavat vain ne, joilla on aktiivinen tilaus ja jotka ovat arvioineet kirjan.
Lahtarit ja yli miljoona muuta kirjaa
alkaen 9,99 €/kk
Täytä elämäsi tarinoilla