Lentsu
Kertomus suomalaisten räkätaudista
Tietoa kirjasta
Hilpeä tarina pienestä pöpöstä ja ihmisistä sen ympärillä.
Virus vaanii uhrejaan ja hyppää ahnaasti milloin kenenkin nokkaan ja panee töpinäksi. Pöpö syöksyilee vauhdilla ja varoittamatta isännästä toiseen ja tekee kulloisessakin kohteessaan perusteellista kiusaa ja vielä hihittelee mennessään.
Kertomuksessa suomalaisten räkätaudista lentsu saa ihmiset päästämään suustaan mustaa ja ärhäkkää tosipuhetta. Samalla tulee katsastettua politiikan ja maailman tila.
Ensimmäisen kerran jo vuonna 1978 ilmestynyt satiiri kuvaa hulvattomasti sitä, miten pieni pöpö pistää maailman sekaisin.
Arviot ja arvostelut
4
★★★★☆341 arviota
4,1
★★★★☆327 arviota
Lukijan valinnassa epäonnistuttu. Huovisen kirjoihin sopisi hidastempoisempi lukija jo ihan kirjan kaunokielen takia. Vaikea välillä ymmärtää mistä puhutaan kun niin nopeatempoista.
Heikki
★Kirja3
★Lukija1
Mukava kuuntelukokemus. Luettu jo ilmestymisen aikoihin kymmeniä vuosia sitten.
Reijo
★Kirja5
★Lukija4
Olipa hauska ja värikäs lentsuviruksen matka. Taitavasti rakennettu tarina.
Seijatoukka
★Kirja4
★Lukija5
Alkoi hyvin ja oli hyviä hetkiä, mutta aivan liikaa poliittista höpinää ja toistoa.
Lauri Kamppari
★Kirja2
★Lukija4
Arvosteluja kirjoittavat vain ne, joilla on aktiivinen tilaus ja jotka ovat arvioineet kirjan.
Lentsu ja yli miljoona muuta kirjaa
alkaen 9,99 €/kk
Täytä elämäsi tarinoilla