Mirabilis

En nyt vain innostunut juonesta, vaikka toki kirjailija osaa kirjoittaa. Ylhäisöherran rakastajatar oli erityisen tympeä juonikuvio.

Olen tykännyt Kytömäen kirjoista mutta nyt jäin hämmentyneeksi. Kuin olisin yrittänyt koota palapeliä jonka palat ois kerätty eri peleistä. Lopullisesti hämmennyin kun loppusanoissa kerrottiin kirjan synnystä ja kenestä hän oli halunnut kirjoittaa. Tietenkin pitää ajatella, että kirja on hyvä jos yöllä herää miettimään miksi jotkut asiat on kirjoitettu mukaan. En osaa edes sanoa mihin genreen tää ois tarkoitettu.

Mirabilis ei mielestäni yllä lähellekään Margaritan tasoa. Keskushahmo jää etäiseksi, ja kun asiat ja ihmiset kerta toisensa jälkeen sykertyvät, uuttuvat, kipertyvät ja nykertyvät, alkaa myös runollinen ja sinänsä kaunis kieli etäännyttää ja ärsyttää. Kirja löytää kyllä lukijansa. Kun tarttuu Kytömäen teokseen, saa varmasti sitä, mitä etsii.

Romaanin rakenne pysyy hyvin kasassa vaikka se kuljettaa kahden päähenkilön tarinaa rinnan ja heidän lisäkseen muitakin henkilöhahmoja on runsaasti. Samoin teemoja. Romaani on pääahmojensa psykologinen kuvaus ja samalla yhteiskunnallinen kuvaus sääty-yhteiskunnasta ja sen hajoamisesta. Unohtamatta sitä että ihminen on vain yksi laji muiden elollisten joukossa. Sukupuutot, metsät ja meret ovat keskeisiä romaanissa. Kuvaileva tyyli on ominainen kirjailijalle ja siitä useimmiten pidän mutta välillä se menee liian runolliseksi makuuni. Hahmoista tuli minulle tosia ja rakkaita ja ahnaasti odotin, mitä heille tapahtuu. Pohjavire on synkkä muttei täysin toivoton.