Muska
Tietoa kirjasta
Pitkään odotettu elämäkerta suomirockin ensimmäisestä naisesta.
Muska Babitzin nousi suomirockin eturintamaan 1970-luvun alussa, jolloin hän julkaisi klassikoiksi kasvaneita hittejä kuten Kirjoita postikorttiin tai Krokotiilirock. Musiikin rinnalla Muska ja hänen pitkäaikainen puolisonsa Hannu "Kala-Hande" Salakka ovat luoneet toisen uran yrittäjinä, mikä on vienyt heidät Los Angelesiin saakka.
Vetävä elämäkerta ilmestyy laulajan 70-vuotispäivän alla. Kirjassa käsitellään laajalti myös Babitzinien suvun vaiheita sekä Muskan tunnettuja laulajasisaruksia Sammyä, Kirkaa, Annaa ja Georgea.
Arviot ja arvostelut
3,7
★★★☆☆519 arviota
3,8
★★★☆☆444 arviota
Olisi joku voinut kuunnella lopputuloksen ennen julkaisua. Lukija hyvä mutta lauseet katkottu ihmeellisesti. Seuraava lause tai asia alkaa ennen kuin edellinen kunnolla loppunut. Häiritsi paljon. Kirja muuten hyvä
Arja
★Kirja4
★Lukija5
Kirja on tavanomainen artistin kertomus artistin urasta, toki melko monipuolinen. Muskan ajatuksista ei juurikaan kerrota, mikä tietysti on hänen oma valintansa. Lukija olisi voinut huomioida paremmin tauottamisen asian vaihtuessa - nyt oli ajoittain ”yhtä pötköä”. Tarina valotti osaltaan suomalaisen ns. kevyen musiikin kehitystä, 1970-luku oli muutosten aikaa. Asettaisin samaan kategoriaan esim. Pave Maijasen ja Mikko Kuustosen kirjojen kanssa.
Airi
★Kirja3
★Lukija4
No, kyhätty mikä kyhätty, mielenkiintoinen aihe, kertakierros ammattimaisella kustannustoimittajalla olisi tehnyt terää. Lukija posotti kuin sanomalehteä ja lausui jotkin vieraskieliset sanat jotenki ihan hassusti.
Hannu
★Kirja3
★Lukija4
En ole ihan varma, kummasta tässä kirjassa kerrotaan enemmän, Muskan urasta ja elämästä vai hänen puolisonsa juomisesta ja viinakaupan etsimisistä ympäri maailmaa. Napakampi kustannustoimittaja olisi tehnyt tällekin kirjalle hyvää, useamman sivun olisi voinut napsia pois.
Hanna
★Kirja2
★Lukija3
Arvosteluja kirjoittavat vain ne, joilla on aktiivinen tilaus ja jotka ovat arvioineet kirjan.
Muska ja yli miljoona muuta kirjaa
alkaen 10,99 €/kk
Täytä elämäsi tarinoilla