Surumerkintöjä

Kirjailijan surukirja ei tavoittanut sitä surua mitä koin isäni kuoltua äitini syntymäpäivänä äkillisesti sydänkohtaukseen. Isä oli ehtinyt olla vasta 3 päivää ja 4 tuntia 56-vuotias. Minäkin menin shokkiin ja sirpaleiksi. Uskoin herättäväni isäni henkiin kuten sadussa prinssi herätti Lumikin. Vasta ruumishuoneella kylmyys ravisteli minua, mutta ei hereille. Aloin elää mykkää, kyyneleetöntä, hajonnutta ja äärettömän kivuliasta todellisuutta hetki kerrallaan. Sairastuin lähes katatoniseen tilaan. Piti varoa äitiä omalta surultani. Kaksi vaikeasti kehitysvammaista isoveljeä oli laitoshoidossa. Heistä toinen kuoli parin viikon päästä isästä. Ei ollut ketään, jonka kanssa surra yhdessä. Kuuntelin äitiäni ja yritin saada hänet henkiin. Se oli raskasta. Jäin pitkälle sairaslomalle. Surin yksin. Vain mieheni oli tukeni ja turvani ❤ Hakeuduin terapiaan ja pääsin, mutta se ei auttanut. Olisi pitänyt etsiä terapeutti, jolle olisi oikeasti halunnut puhua, mutta en uskaltanut. Alamäki alkoi 😪

Helppolukuinen, kaunis tarina, kirjallisesti ansiokasta kerrontaa. Luin tekstinä.

Kaunista muistelua, varmaan toimii parhaiten silloin kun on joku oma läheinen vastaavasti muisteltavana.

Lukijan suomenkielen painottaminen on kerrassaan ärsyttävää ja pilaa oikeastaan koko kirjan.