Susipiste
Tietoa kirjasta
Pohjoista naisvoimaa ja kiihkeitä kamppailuja Lontoossa.
Jännitys tihenee kiitetyn STUDIO-sarjan viimeisessä osassa.
Susipiste päättää palkitun, kriitikoiden kiittämän Studio-jännityssarjan. Juonilinjat huipentuvat ja aiempien kirjojen henkilöt joutuvat yllättävien käänteiden pyöritykseen.
Sarjan päähenkilöt, Lontoossa etsivätoimistoa pyörittävät suomalaiset ystävykset Lia ja Mari, lähtevät kohtaamaan pelottavat vastustajansa, ja
samalla koko heidän tiiminsä tulevaisuus joutuu vaakalaudalle. Kuten aiemmissakin Studio-sarjan kirjoissa, julmat ja oudot henkirikokset yhdistyvät kansainvälisen rikollisuuden, kaivosteollisuuden ja lääkebisneksen kiemuroihin, uskonnollisten yhteisöjen salaisuuksiin, jopa Euroopan poliittiseen liikehdintään. Tarina liikkuu niin Britanniassa kuin monissa muissakin Euroopan maissa, ja tärkeään osaan nousee sarjassa ensi kertaa myös Suomi, maa josta kaikki alkoi. Tärkein kysymys tietysti on: Miten Marin ja Lian käy?
Pekka Hiltunen (s. 1966) on Oulusta kotoisin oleva toimittaja ja kirjailija, jonka esikoisteos Vilpittömästi sinun (2011) voitti Vuoden johtolanka -palkinnon, Kirjakauppojen Laila Hirvisaari -palkinnon ja Kaarlen kirjallisuuspalkinnon. Studio-jännärisarjan aloittanut teos on ollut Suomessa arvostelumenestys ja sen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin. Viaplayn tv-sarja Cold Courage perustuu Pekka Hiltusen Studio-kirjoihin.
Arviot ja arvostelut
4
★★★★☆419 arviota
4,2
★★★★☆327 arviota
Paras lukija ja huippu kirja jälleen. Tulee ikävä kirjan hahmoja.
Tiina
★Kirja5
★Lukija5
Sulavaa tekstiä eikä liikaa mässälyä ja pitkitettyä piinaa! Pidin!
Raimo
★Kirja5
Jännittävä ja monipolvinen seikkailu! Pitää otteessaan loppuun saakka.
"Päivi "
★Kirja5
★Lukija3
Jännittävä ja kivasti monipolvinen. Koukuttavaa lomakuuntelemista. Loistava lopetus Pekka Hiltusen loistavalle Studio-sarjalle.
Elina
★Kirja5
★Lukija5
Arvosteluja kirjoittavat vain ne, joilla on aktiivinen tilaus ja jotka ovat arvioineet kirjan.
Susipiste ja yli miljoona muuta kirjaa
alkaen 99 €/kk
Täytä elämäsi tarinoilla