Todiste
Tietoa kirjasta
Ágota Kristófin mestarillisen trilogian toinen osa kyseenalaistaa muistin ja inhimillisyyden rajat.
Modernin klassikon aseman saavuttanut romaanikokonaisuus tutkii armottomalla tarkkuudella muistin valheellisuutta sodan ja ideologioiden jakamassa rikkinäisessä maailmassa.
Toinen kaksosista on ylittänyt sodan piirtämän rajan, toinen jäänyt aloilleen. Totalitaarisessa maassa asuva Lucas yrittää elää kuin hyvä ihminen, mutta todellisuus vääristyy ympärillä. Oliko heitä joskus kaksi, oliko Lucasin lisäksi Claus, vai oliko kaikki valhetta? Todiste saa lukijan kyseenalaistamaan kaiken, minkä kaksoset ovat elämästään kertoneet.
”On romaaneja, jotka muuttavat tapaa katsoa maailmaa, jotka iskevät poikkeuksellisella voimalla. Ágota Kristófin kirjat ovat sellaisia, täynnä täysin omanlaistaan raakaa lumousta.” Expressen
Ágota Kristóf (1935–2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta, ja se käännettiin yli kolmellekymmenelle kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.
Arviot ja arvostelut
4,2
★★★★☆1703 arviota
4,5
★★★★☆1336 arviota
Koskettava. Parempi kuin Iso vihko. Lucasin ja Mathiakaen välisissä kohtauksissa oli valtavasti inhimillistä lämpöä, vaikka elämä oli raadollista, kurjaa ja julmaa. Teoksena lähellä upeaa.
Jussi
★Kirja5
Edelleenkin koukuttava kuten on trilogian ensimmäinenkin osa. Hämmentävä. Onko olemassa kaksi poikaa, kaksoset Claus ja Lucas vai vaan toinen heistä, ylsi poika. Vai ei yhtään poikaa. Täytyy kuunnella kolmas osa heti josko se selviäisi...
KirsiMarja
★Kirja5
★Lukija5
Todella mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja. Jättää kysymysmerkkejä, joten ihan pakko jatkaa suoraan 3. osaan Lukija on myös huippu. Saa äänellään ja tyylillään esiin kirjan tunnelman erinomaisesti. Pidin kirjasta!
Eija
★Kirja5
★Lukija5
Ihmeellinen, lumoava teos. Kirjallisuuden puhdas ja kirkas timantti. Sukuloi kahden järkäleen, Sivullisen ja Sadan vuoden yksinäisyyden kanssa mutta on oma itsensä. Suosittelen lämpimästi.
Esa
★Kirja5
★Lukija4
Arvosteluja kirjoittavat vain ne, joilla on aktiivinen tilaus ja jotka ovat arvioineet kirjan.
Todiste ja yli miljoona muuta kirjaa
alkaen 7,99 €/kk
Täytä elämäsi tarinoilla