Soile Lajunen on suihkukoneen juova taivaalla, ylöspäin kipittävä kasvusuunta, markkinaosuuksien piirakan muhevin pala. Hänen nousukiitonsa Hyvä Olo - hygieniayrityksen henkilöstöosaston kesäsihteerin työstä kansainvälisen konsernin johtoon on ollut häikäisevän johdonmukainen. Työ merkitsee hänelle kaikkea. Aviomieskin on ennen muuta tarpeellinen ponnahduslauta uralla. Soile Lajunen osaa käsitellä ihmisiä ja hallitsee mediajulkisuuden. Myös silloin, kun yhtiön ykköstuote Soft Lady nousee Pohjoismaiden johtavaksi terveyssidemerkiksi ja Soile listataan Skandinavian kymmenen tärkeimmän bisnesnaisen joukkoon. Mutta sitten Soilen elämään ilmaantuu muistutus menneestä: serkku Berit, joka tietää ja muistaa. Voiko taitavinkaan johtaja hallita aivan kaikkea?