Haava
Beschrijving van het boek
Venäläiseksi nykyromaaniksi shokeeraavan avoin autofiktiivinen kertomus nuoren homoseksuaalin naisen matkasta Venäjän halki, äidin tuhkat kainalossaan.
Tytär kuljettaa äitiään Siperiaan haudattavaksi. Hän haluaa ymmärtää viha-rakkaussuhdetta, joka heillä oli toisiinsa. Äiti ajatteli, että tytär oli kirottu ja että hänen oma syöpänsä oli alkanut rintaan jääneestä maitotipasta.
Sysimustaa huumoria tihkuva, sydäntä raastava teos rakentuu kuin mosaiikki selvitykseksi hyvin yksityisestä kokemuksesta. Samalla se kasvaa runolliseksi tutkimukseksi naiseudesta, äitikultista ja homoseksuaalisuudesta nyky-Venäjällä.
”Haava ei tullut siitä, ettei hän pysynyt hengissä, vaan siitä, että hän ylipäänsä oli olemassa.”
Beoordelingen & recensies
3,8
★★★☆☆483 beoordelingen
4
★★★★☆358 beoordelingen
Lukijalla on häiritsevä painotus, vähän niinkuin uutistenlukijalla. Pitää taukoja ennen pilkkuja ja sanojenkin välissä.
Riikka
★Voorlezer2
Uskomattaman väkevää tekstiä! En ole vuosikausiin lukenut mitään emotionaalisessa tarkkuudessaan vastaavaa. Luin ja kuuntelin, peruutin ja vaihdoin toiselta toiselle. Teksti ei kulje kronlogisesti, vaan täydentää ja syventää itseään. Ja onneksi on näin ainutlaatuisen hieno käännöskin. Alina Tomnikov on osuva valinta lukijaksi. Koska lopun luin, en pääse anamaan hänelle tähtiä, mutta viisi antaisin jaksoilta, joita kuuntelin.
Ritva
★Boek5
Kirjailijan ilmaisu Haavassa on runollista siitä huolimatta, että asiat kerrotaan suorasanaisesti ja realistisesti. Äidin ja tyttären vaikea suhde on kerrottu hyvin. Samoin äidistä irrottautuvan identiteetin ja seksuaalisen identiteetin tunnustaminen ja naisten välisestä seksistä nauttimisen, sille avautumisen. Puolison ja elämänkumppanin löytämisen vaikeus. Äidin sairastumisen ja kuoleman kohtaamisen kipeys on syvällisesti kuvailtu Yhteiskunnan byrokraattisuus, epäinhimillisyys, suvaitsemattomuus jne. Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän poliittisen tilanteen tietäen ei ole yllätys, että kirja on maassa kielletty ja olemassa olevat kappaleet pitää polttaa.
Seija
★Boek4
★Voorlezer5
Merkittävä nykyvenäläinen teos. Upea, herkkää, mutta samalla voimakasta kieltä. Mielenkiintoista miten monta teemaa kirjaan mahtuu kuten venäläisyys, naiseus, feminismi, kuolema, seksuaalivähemmistöt, suru, perhesuhteet, melankolia, runous ja epäterveet suhteet. Miinusta toisteisuudesta. Tuntuu, että äiti kuolee lukuisia kertoja. Ei mikään helppo kirja, mutta syvällinen - ajatuksia tarjoava.
Päivi
★Boek4
★Voorlezer5
Recensies worden alleen geschreven door gebruikers met een actief abonnement en het boek hebben beoordeeld.
Het boek Haava en meer dan 1 miljoen andere boeken
vanaf € 19,99/maand
Verrijk je leven met verhalen