LOIRI.
Beskrivelse av boken
Kirjailija Jari Tervon laaja elämäkerta taiteilija Vesa-Matti Loirista
”Pitkään ja hartaasti mietittyäni päätin kertoa Jarille kaiken. Kenenkään muun mukaan en olisi lähtenyt.” -Vesku
Vuonna 1980 runoilijana debytoinut Jari Tervo (s. 1959) on ollut maamme menestyneimpiä ja uudistuskykyisimpiä kirjailijoita 1990-luvulta lähtien, jolloin hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa Pohjan hovi. Tervo on julkaissut useita romaaneja ja novellikokoelmia.
LOIRI. on ensimmäinen Jari Tervon kirjoittama elämäkerta.
Språk:
Finsk
Vurderinger og anmeldelser
4,1
★★★★☆12528 vurderinger
4,4
★★★★☆4862 vurderinger
Näin elämäkerta pitää kirjoittaa ❤️
Kirsi
★Bok5
★Innleser4
Hieman liian rönsyilevä muidenkin henkilöiden taustoihin.
Eija
★Bok3
★Innleser4
Hieno teos. En osannut arvostaa Loiria hänen eläessään, mutta kirjan myötä avautui, kuinka hienosta ja monipuolisesta taiteilijasta ja persoonasta oli kyse. Upea Loirin testamentti, jossa taiteilijaa itseään ei säästellä, vaan asiat kerrotaan retostelematta kuten ne ovat olleet. Yksi parhaista elämänkerroista, jonka olen lukenut/kuunnellut.
Juha-Matti
★Bok5
★Innleser4
Järkälemäinen teos Loirin elämästä. Luultavasti ainut tapa kirjoittaa Loirin elämänkerta, tehdä taiteilijan suuruudelle oikeutta. Mitään ei jätetä käsittelemättä.
Henri
★Bok5
★Innleser5
Anmeldelser er kun skrevet av personer som har et aktivt abonnement og har vurdert boken.
Boken LOIRI. og over 1 million andre bøker
fra 8,99 kr/måned
Fyll livet ditt med historier