Viimeinen naula
Beskrivelse av boken
Jäähyväiset Fabian Riskille.
Huippusuositun sarjan hyytävä päätösosa on skandinaavista trilleriä parhaimmillaan.
Hänen nimensä on Kim Sleizner. Hän on kiristänyt. Hän on raiskannut. Hän on kaikin tavoin inhottava mies, ja hän työskentelee poliisipäällikkönä Kööpenhaminassa.
Dunja Hougaard on kadonnut maan alle. Kuukausien ajan hän on kerännyt todisteita Sleizneria, entistä pomoaan, vastaan. Kun merenpohjassa makaavasta autosta löytyy kaksi ruumista, korkean tason virkamies ja tunnistamaton nainen, on viimein myös Dunjan aika toimia.
Samanaikaisesti salmen toisella puolella Helsingborgin poliisilaitoksella Fabian Risk saa viestin, joka muuttaa kaiken.
Stefan Ahnhem (1966) työskenteli elokuva- ja tv-käsikirjoittajana yli 20 vuoden ajan ennen rikoskirjailijan uraansa. Esikoisromaani Pimeään jäänyt sai Crimetime Specsavers Award 2015 -palkinnon. Viimeinen naula on kansainvälisesti menestyneen Fabian Risk -sarjan itsenäinen päätösosa. Sarjassa on aikaisemmin ilmestynyt viisi kirjaa. Niitä on myyty yhteensä yli kaksi miljoonaa kappaletta ja niiden oikeudet on myyty yli 30 maahan.
Vurderinger og anmeldelser
4,3
★★★★☆6367 vurderinger
4,7
★★★★☆5404 vurderinger
Kuuntelin tämän jo toiseen kertaan. Huikeat juonenkäänteet ja Sleiznerin käsittämätön pahuus pitivät yhä otteessaan. Näin hyvää lukijaa on ilo kuunnella.
Pia
★Bok5
★Innleser5
Olipas oikeasti todella hyvä sarja, joka nosti riman kirjoille todella korkealle. Tämä piti koukussa todellakin hyvin ja vaikka kirjat oli pitkiä, ei kuitenkaan missään välissä tullut ajatusta, että olisi jaarittelua. Täysi kymppi tälle sarjalle
★Bok5
★Innleser5
Huh huh! Paha sai lopulta palkkansa, mutta pitkään se kesti! Kuuden kirjan verran se piti tiukasti otteessaan! Nyt on kuunneltava jotain kevyempää, ettei kyynnisty maailman pahuuksien keskellä, koska eittämättä ajattelee, että iso osa näistä on totta!
Oiva
★Bok5
★Innleser5
Loistava kirjasarja, kokonaisuus upea! Pitää kiinni ensimäisestä osasta viimeiseen, lukijalle suuri kiitos tunnelman luomisesta. Täysin koukussa, niin kirjoittajaan kuin lukijaan 😍 Kiitos!
Titta
★Bok5
★Innleser5
Anmeldelser skrives kun av personer som har et aktivt abonnement og har vurdert boken. Ingen ytterligere verifisering utføres.
Boken Viimeinen naula og over 1 million andre bøker
fra 79 kr/måned
Fyll livet ditt med historier