Kuoleman sinfonia
Opis książki
Fjellberghavnia ravistelee jälleen painajaismainen rikosaalto
Rauhallinen kesäilta Fjellberghavnin pikkukaupungissa muuttuu keskiyön jälkeen karmaisevaksi painajaiseksi, kun paikallinen grillikioskiyrittäjä Per Hoff löytää kotiin palattuaan rakkaat lemmikkinsä hirvittävällä tavalla teurastettuina. Se on kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä kaksi muutakin kotia joutuu törkeän ilkivallan ja terrorin kohteeksi. Nimismies Ole Vikillä kollegoineen on edessään pitkä ja raskas yö heidät koettaessaan sitoa langanpäitä yhteen. Onko kaikkien hyökkäysten takana sama henkilö? Onko vainolle jokin syy?
Samaan aikaan Fjellberhavnin polisiivoimissa sisäiset ristiriidat kasvavat kasvamistaan, ja lopulta yksi sen jäsenistä joutuu järkyttävän rikoksen kohteeksi. Ole Vikin on valittava puolensa keskellä kiireisintä tutkintaa. Sitten löytyy ruumis. Mitä Fjellberghavnissa oikein on meneillään?
Jørgen Jæger kuuluu Norjan myydyimpiin ja rakastetuimpiin dekkarikirjailijoihin. Kuoleman sinfonia on suositun, kuvitteelliseen Fjellberghavnin pikkukaupunkiin sijoittuvan Ole Vikistä ja tämän kollegoista kertovan jännitysromaanisarjan kolmas osa.
Język:
Fiński
Oceny i recenzje
4,1
★★★★☆4158 oceny
swift-book-eventful · swift-written-wellwritten · swift-book-interesting
4,7
★★★★☆3893 oceny
swift-narration-elevates-book · swift-narration-credible · swift-narration-calm
Marja
Heti ensimmäisistä sanoista kirja piti kuuntelijan otteessaan. Päähenkilö oli kiehtovan rauhallinen, myös huumorintajuinen.swiftReviews:swift-recommend-a-must-read
Juoni otti valtaansa, mutta loppu oli yllätys. Pidin kirjasta paljon.
Lukija saa edelleen 10+ pistettä. Suosikkilukijani!Książka★5
swift-book-thrilling · swift-written-straightforward · swift-book-eventful · swift-impact-masterpiece · swift-book-unpredictable · swift-impact-irresistible · swift-written-wellwritten · swift-book-clever · swift-impact-unforgettable · swift-book-kickstart · swift-written-plotdriven
Lektor★5
swift-narration-calm · swift-narration-credible · swift-narration-elevates-book
Satu
Tämä kirjasarja vain paranee! 💫swiftReviews:swift-recommend-recommends
Todella mukaansatempaava juoni ja hyvät hahmot, joihin tykästyin heti ensimmäisestä kirjasta alkaen. Kirjaa ei malttaisi jättää hetkeksikään - varsinkin kun lukijana on Jukka Pitkänen 🤩
Heti seuraavan osan kimppuun 👍Książka★5
swift-written-characterdriven · swift-pace-high · swift-book-eventful · swift-book-interesting
Lektor★5
swift-narration-elevates-book
- Pidän tästä sarjasta ja henkilöistä. Tämäkin oli lähes loppuun asti hyvä, mutta en oikein tajunnut syyllisen motiivia, joten siksi yhden tähden tiputus.
Satu
Książka★4
Lektor★5
swift-narration-elevates-book
- Kirjassa pääsi syvemmälle kirjasarjan henkilöhahmoihin, josta tykkäsin. Tarinan kulku oli sopivan nopea tempoinen, koukuttava ja mielenkiintoinen. Jatkan heti seuraavaan kirjaan! Aina yhtä loistava lukija pitää otteessa ja tekstin mielenkiintoisena.
Tiia
Książka★5
Lektor★5
Recenzje są pisane wyłącznie przez osoby, które mają aktywną subskrypcję i oceniły książkę. Nie prowadzimy dodatkowej weryfikacji.
Książka Kuoleman sinfonia i ponad 1 milion innych tytułów
od 10,99 zł/mies.
Historie na każdą pogodę ducha