Irtiotto
Beskrivning av boken
Voiko yksi mitättömän pieni päätös muuttaa koko elämän?
Hannah ja Simon ovat rakastuneita ja menossa kohti yhteistä määränpäätä – kunnes heidän junansa jakautuu kahtia matkalla Sin sisaren häihin. Seuraavana aamuna Hannah herää Pariisissa ja tajuaa, että sekä hänen poikaystävänsä että hänen matkalippunsa ovat satojen kilometrien päässä Amsterdamissa.
Asemalaiturilla Hannah tutustuu Léoon, joka on Sin vastakohta. Pariisissa Léon kanssa vietetty päivä saa Hannahin kyseenalaistamaan oman itsetuntemuksensa ja avaa hänen silmänsä sille, että joskus on mentävä väärään suuntaan, jotta voi lopulta löytää onnen.
---
Lorraine Brownilla on näyttelijän koulutus, ja hän on juuri suorittanut psykodynaamisen terapian korkeakoulututkinnon viimeisen vuoden opinnot. Hän asuu Lontoossa kumppaninsa ja heidän kymmenvuotiaan poikansa kanssa. Lorrainen arkeen kuuluvat etenkin kahviloissa kirjoittaminen, syyllisyydentunto kuntosalin väliin jättämisestä sekä Netflixin liikakäyttö.
---
“Raikas, hurmaava ja ilahduttavan eskapistinen” – Beth O'Leary
“Vastustamattoman hurmaava teos, joka aiheuttaa polttavaa matkakuumetta Pariisiin!” – Prima Magazine
“Taianomainen moderni rakkaustarina, joka herätti henkiin vanhan rakkauteni Pariisia kohtaan!” – Helly Acton
“Ilahduttavan mukaansatempaava kertomus rakkaudesta ja itsensä löytämisestä” – Mike Gayle
“Hurmaava, romanttinen tarina, joka sai himoitsemaan croissanteja!” – Sophie Cousens
“Raikas ja hauska: juuri oikeanlaista piristystä pimeisiin talvi-iltoihin!” – Zoe Folbigg
“Ihastuttava, romanttinen kirja, joka pursuaa elämäniloa. Ja kukapa nyt ei tarvitsisi päänsisäistä matkaa Pariisiin” – Laura Pearson
“Raikas ja romanttinen. Täydellistä hyvän mielen fiktiota” – Nicola Gill
Betyg & recensioner
3,9
★★★☆☆1056 betyg
Mysig · Underhållande · Romantisk
4,3
★★★★☆862 betyg
Perfekt match · Lugn · Inlevelsefull
Maiju
Romantiikan nälkäisille sekä Pariisia inhoaville sopiva matkakertomus.För roadtripen
Kirjan luettuani, melkein tekisi mieli käydä taas Pariisissa, vaikka en ole ikinä viihtynytkään siellä.Bok★5
Romantisk · Underhållande · Mysig · Lekfull · Okomplicerad · Händelserik · Karaktärsdriven · Välskriven · Rolig · Vacker
- Hyvin kirjoitettu, mutta luettuani samalta kirjailijalta ensin toisen teoksen, oli ne liian samanlaisia teemoiltaan. Ei siis kannata bulkata putkeen :)
Tiina
Bok★3
Välskriven · Trevlig
- Ihana ja niin todellinen tarina tavallisen ihmisen elämänpolusta ja sen erilaisista inhimillisistä vivahteista ja tunteista. Ja kirjaa tuki jälleen upea lukija Anniina Piiparinen,paras.
Raija
Bok★5
Uppläsning★5
- Vihdoin löytyi taas kirja, jonka olisi jaksanut lukea loppuun yhdeltä istumalta (ja melkein niin teinkin!) ❤️ Upea kasvutarina epävarmuudesta luottamukseen ja osoitus siitä, että ihmisten pienillä teoilla voi olla suuri merkitys. Just sopivasti romantiikkaa höystettynä yllätyksillä, best!! <3
heini
Bok★5
Uppläsning★5
Recensioner skrivs bara av personer med aktiv prenumeration och som betygsatt boken, ingen ytterligare verifiering sker.
Boken Irtiotto och över 1 miljon andra böcker
från 9,99 kr/mån
Fyll ditt liv med berättelser