Koruton tutkielma riippuvuudesta ja siitä, mitä elämänhalun heräämiseen vaaditaan.
Kuntoutuksessa kysyttiin olinko haaveillut mistään muusta kuin heroiinista.
En, sanoin.
No, nyt kannattaisi haaveilla. Vaikkapa opintorahasta, hoitaja sanoi.
Oltuaan vuoden kuivilla kertoja työllistyy syrjäiseen hoitokotiin. Sitä asuttavat ihmiset, joita yhteiskunta ei kaipaa ja joilla jokaisella on oma todellisuutensa.
Nopeasti mies huomaa, että asukkaat selviävät arjestaan ilman häntäkin, että hän on hoitokodissa aivan yhtä tarpeeton kuin sen ulkopuolella. Mutta vaikka hän inhoaa päivästä toiseen toistuvia rutiineja ja jatkuvaa huonoa oloaan, jonka hän tietää talttuvan vain kielletyillä keinoilla, jokin saa hänet jäämään.
Roope Sarvilinna (s. 1972) on elänyt lapsuutensa pääosin Jyväskylässä, opiskellut lääkäriksi Tampereella, erikoistunut ortopediksi Helsingissä ja asuu nykyisin Espoossa. Vapaa-ajallaan hän tapailee kitaraa, lukee vastaan tulevia kaunokirjoja ja kunnostaa vanhaa puista purjevenettä, jonka toivoisi edelleen pysyvän pinnalla. Valkoinen vuosi on hänen kolmas romaaninsa.
