Oikeusmurha
Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen
Tietoa kirjasta
Kuinka oikeusjärjestelmä tuhosi Auerin perheen. Anneli Auer vapautui miehensä murhasyytteestä heinäkuussa 2011, mutta hän ei aavistanut, että todellinen painajainen oli vasta alkamassa. Vuonna 2013 oikeus tuomitsi Auerin ja tämän tuolloisen miesystävän pitkiin vankeusrangaistuksiin perheen lapsiin kohdistuneista rikoksista. Lasten kertomukset olivat keskeistä näyttöä. Myöhemmin lapset kertoivat valehdelleensa. Oikeusmurha kertoo, miten poliisit, syyttäjät, lääkärit ja psykiatrit kehittivät kuvaelman saatananpalvonnasta ja hyväksikäytöstä. Myös lapset joutuivat kärsijöiksi prosessissa, jossa oikeuslaitos janosi tuomiota. Perhe hajosi. Kukaan ei ole ottanut vastuuta virheistä.
Arviot ja arvostelut
4,3
★★★★☆478 arviota
4,5
★★★★☆407 arviota
hyvä kirja ja eri kulma kuin kaikissa aikaisemmissa. yksi kysymys nousee edellisen ja tämän kirjan jälkeen itselle esiin: eikö kukaan muu kyseenalaista anneli auerin veljen ja hänen vaimon osuutta asiaan. he veivät lapset, rahastivat heidän kautta ja ostivat itselleen materiaa, manipuloivat lapset valehtelemaan. ja nyt heiltä ei saa mitenkään lausuntoja miten meni niinkuin omasta mielestä huijaaminen ja rahastus siskon lapsien kautta. suurimmat rikolliset koko keississä. kannattaisiko poliisin tutkia jopa heidän osuus koko ulvilan tapaukseen. mutta koska joutuvat oikeuteen tosta manipuloinnista keksittyyn rikokseen?
Marko
★Kirja5
★Lukija4
Erinomainen kirja, olisin vain kaivannut hieman lisää lasten tämän päivän kommentointia asian tiimoilta. Auki jäi vielä mm. että mistä lapset konkreettisesti saivat tietää niin tarkkoja yksityiskohtia seksi-asioista ja kuinka sijaisvanhemmat käytännössä lapsia manipuloivat.
Joonas
★Kirja5
★Lukija5
Käsittämätöntä kuunneltavaa. Millaiset jäljet jättänyt lapsiin koko tämä ruljanssi? Tuntuu myös hurjalta päättömät tarinat ja syytökset ja kuinka täysin ristiriitaiset näkemykset lasten kohdalla ovat olleet eri tahoilla.
Jaakko
★Kirja5
★Lukija5
Asiantunteva ja koskettava kirja siitä, kuinka psykologian ja lääketieteen asiantuntijat toimivat poliisien varsin kritiikittöminä tukijoina (pikemmin kuin riippumattomina asiantuntijoina) ja osallistuivat lasten myöhemmin valheellisiksi myöntämien kertomusten tuottamiseen johdattelevien kysymysten välityksellä; kaksi ihmistä tuomittiin vuosiksi vankilaan rikoksista, joita ei tapahtunut. Teos on vetävästi kirjoitettu ja välittää lukijalle kohteena olevan tapauksen monitahoisen historian lisäksi olennaista tietoa todistajalausuntojen ja valemuistojen psykologisesta tutkimuksesta.
Kai Pekka Juhani
★Kirja5
Arvosteluja kirjoittavat vain henkilöt, joilla on aktiivinen tilaus ja jotka ovat arvioineet kirjan. Muita lisävarmennuksia ei tehdä.
Oikeusmurha ja yli miljoona muuta kirjaa
alkaen 7,99 €/kk
Täytä elämäsi tarinoilla