Rooseveltista Trumpiin
Yhdysvaltain ulkopolitiikka ja kriisit 1900-luvun alusta tähän päivään
Description of book
USA:n nousu eristäytyjästä maailmanpoliisiksi. Entä Trumpin aika?
Donald Trumpin virkaanastumisen jälkeen Yhdysvaltojen arvostus on ollut laskussa ja pohdinnat Yhdysvaltain aseman romahtamisesta ovat lisääntyneet. Haastajien noususta huolimatta Yhdysvallat on edelleen johtava mahti niin taloudellisesti, sotilaallisesti, teknologisesti kuin kulttuurisestikin.
Harvalla valtiolla on niin sotaisa historia kuin Yhdysvalloilla, mutta se on paria poikkeusta lukuun ottamatta säästynyt sodan hornalta. Siksi ei ole ihme, että Yhdysvalloissa syntyi jo varhain näkemys erityislaatuisesta kansakunnasta, jonka taivaallinen johdatus oli valinnut viemään muun maailman parempaan, rauhallisempaa ja vapaampaan maailmanjärjestykseen. 1900-luvusta puhutaan Yhdysvaltojen vuosisatana, koska maalla on ollut näppinsä pelissä useimmissa vuosisadan kriiseistä ja konflikteista. Näihin kuuluvat 1890-luvulla alkanut yhdysvaltalaisen imperialismin aika, maailmansodat sekä lähihistorian sodat Koreasta ja Vietnamista Persianlahdelle ja terrorisminvastaisen sodan synnyttämät konfliktit Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa.
Historiantutkijat Antero Holmila ja Matti Roitto selvittävät, miten mennyt vuosisata Yhdysvaltojen ulkopolitiikan osalta rakentui, miten se nousi suurvallaksi ja mitkä ovat olleet keskeiset linjaukset sen ulkopolitiikassa. Onko Trumpin äkkiväärältä vaikuttava politiikka sittenkään uutta vai pitkän historiallisen kehityksen muovaamaa? Käänteet ja murrokset ovat keskeinen osa Yhdysvaltojen toiminnan kuvaamisen kieltä, mutta niin ovat myös historialliset jatkuvuudet, kuten kehitysusko ja markkinatalouden rooli kansainvälisen järjestelmän kulmakivenä.
Tämä kirja taustoittaa ja haastaa meitä ymmärtämään Yhdysvaltoja paremmin.
PhD Antero Holmila toimii historian apulaisprofessorina Jyväskylän yliopistossa. Vuonna 2015 hän toimi vierailevana tutkijana Kaliforniassa UC Berkleyssä.
FT Matti Roitto väitteli vuonna 2015 varhaisesta angloamerikkalaisesta ydinaseyhteistyöstä.